Lasikaiteilla tyyliä ja avaruutta - turvallisuudesta tinkimättä

Nykyaikainen tolpaton lasikaide on avara ja tyylikäs ratkaisu. Se soveltuu sekä portaisiin ja porrastasanteelle, kuin myös ulos terasseille ja parvekkeille. Kaiteen kiinnitysratkaisu voidaan valita ulkonäöltään muuhun designiin sopiviksi, osaksi kokonaisuutta.

 

Toimitamme kaiteet asennettuna erityisesti pääkaupunkiseudulle ja materiaalitoimituksena koko Suomeen.
Haluamme toimia joustavasti tavalla, joka sopii parhaiten hankkeeseenne.

 

Taidamme myös tiukentúneet viranomaisvaatimukset ja esim. lujuuslaskelmat ovat osa toimitusta.

LÄHTÖKOHTAMME ON AINA ASIAKKAALLE VAIVATON, HUIPPULAADUKAS TOIMITUS.

Täyslasikaiteet sisälle ja ulos

Tolpatonta lasikaidetta voidaan käyttää sisällä ja ulkona. Tyylikkäillä täyslasikaiteilla (ilman tolppia siis) varustetut tilat sulautuvat yhdeksi isoksi, avaraksi kokonaisuudeksi. Katse kohtaa muun sisutuksen, ja ulkona kauniin maiseman, kun sitä ei katkaista tarpeettomasti pystysuorilla elementeillä.

Lasikaiteita voidaan yhdistellä monin eri tavoin toisiinsa. Portaiden täyslasista nousukaidetta voidaan jatkaa tasokaiteena porrasaukon reunalla tai kaide voi jatkua vaikkapa täys- tai siirtolasiseinänä. Yhdistelyssä vain mielikuvitus on rajana!

Käyttämämme lasi on karkaistua ja laminoitua turvalasia. Sen paksuus vaihtelee toteutustavan ja kohteen mukaan. Lasin saa myös värillisellä laminointikalvolla, jolloin lasikaiteilla saadaan erilainen olemus rakennuksen ilmeeseen tai näkösuojaa.



    Täyslasikaiteiden kiinnitys

    Tarjoamme täyslasikaiteisiin useita eri kiinnitysratkaisuja. Lasikaiteet voidaan kiinnittää rakenteen / tason päälle tai sen kylkeen.
    Kiinnitys voidaan valita muuhun designiin sopivaksi, osaksi sisustuskokonaisuutta. Eri kiinnitystapojen muotokielillä ja kiinnikkeiden värin valinnalla saadaan aikaiseksi hyvin erilaisia ilmeitä.


    Kaideratkaisun suunnittelu kannattaa tehdä ajoissa, jotta tekniseen toteutukseen, mahdolliseen piilokiinnitykseen ja ulkona esimerkiksi vedenpoistoon löydetään parhaat mahdolliset ratkaisut.


    Lasikaiteet tason päälle

    Tolpattomat lasikaiteet voidaan kiinnittää rakenteen päälle RAIL-kiinnitysprofiililla tai jalkakiinnikkeillä. 


    RAIL-kaideprofiili on linjakas kiinnitystapa rakenteen / tason päälle. Alumiininen RAIL-profiili voidaan myös jauhemaalata mihin tahansa RAL Classic-sävyyn.

     

    Ulkona mahdollisesti tarvittava vedenpoisto voidaan toteuttaa profiilin ali korotuspaloin.

     

    SPOT-jalkakiinnike on Keski-Euroopassa paljon käytetty kiinnitysratkaisu tolpattomille lasikaiteille. Kiinnikkeet nostavat kaidelasin irti maasta jättäen kaiteen alle ilmatilaa. Ulkona vedenpoisto onnistuu silloin luonnollisesti kaiteen alitse.

     

     

     

     

     

     

     

    Lasikaiteet tason kylkeen

    Tolpattomat lasikaiteet voidaan kiinnittää rakenteen / tason kylkeen DOTS-pistekiinnikkein tai RAIL-kiinnitysprofiililla.

     

    DOTS-nappikiinnikkein tehty kylkikiinnitys tuo ilmavuutta tuoden lasikaiteen irti rakenteen kyljestä. Pistekiinnikkeet ovat ruostumatonta tai haponkestävää terästä. Pystymme tarjoamaan lasin kiinnitystä viidellä eri etäisyydellä kiinnityspinnasta.
    DOTS-nappikiinnikkeet voidaan asiakkaan haluttaessa jauhemaalata mihin tahansa RAL Classic-sävyyn.

    RAIL-kaideprofiili rakenteen kyljessä antaa vaikutelman, että lasi alkaa heti lattian pinnasta. 
    RAIL-profiilin maalauksella (RAL Classic-sävyt) pystytään häivyttämään tai korostamaan kaidelinjaa sisutuksen värimaailmassa. 
    Profiilin voi myös koteloida tai ulkona pellittää näkymättömiin. 

    Ulkona vedenpoisto voidaan hoitaa kaiteen vieritse tuomalla profiili korotuspaloin irti kiinnityspohjasta.

    SPOT-pistekiinnikkeet rakenteen kyljessä antaa vaikutelman, että lasi alkaa heti lattian pinnasta. 

    Upottaminen eli rakenteeseen piilottaminen

     

    RAIL-kaideprofiili voidaan piilottaa upottamalla se lattiarakenteeseen, jolloin lasikaide näyttää alkavan lattiapinnasta. Tällöin lattiarakenteeseen jätetään varaus kaideprofiilille. 

    Upotusvaihtoehdossa meihin kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, lattiarakenteita suunniteltaessa.

     

    Täyslasikaide ulos terassille ja parvekkeelle

    Tolpattomat täyslasikaiteet yhdistävät terassin tai parvekkeen saumattomasti ympäristöön. Tällöin maisemista voidaan nauttia esteettömästi. Kaide on olemukseltaan keveä ja lähes huomaamaton, mutta suojaa tuulelta. 

    Tolpattomat lasikaiteet voidaan kiinnittää niin betoni-, teräs- kuin puurunkoihin. Ratkaisumme toimivat hyvin myös meren läheisyydessä, jolloin käytämme haponkestäviä kiinnityksiä.

    Lasikaiteet betoniportaisiin


    ZETA toimittaa tolpattomat lasikaiteet betoniportaisiin niin sisä- kuin ulkotiloihin. Ilmavat lasikaiteet antavat ylellisen tunnelman tuoden valoa ja avaruutta! 

    Kaideratkaisumme sopivat niin elementtirakenteisiin kuin paikalla valettuihin betoniportaisiinkin. Porraskaiteita voidaan toteuttaa sekä DOTS-pistekiinnityksellä että RAIL-kiinnitysprofiililla.


    Käsijohde viimeistelee toteutuksen


    Käsijohteella varmistetaan turvallinen liikkuminen paikoissa, joissa on korkeuseroja. Käsijohde voidaan toteuttaa lasikaiteen yläreunassa, lasikaiteen vierellä tai kokonaan erillisenä, seinään kiinnitettynä.

    Käsijohde voidaan valita tukemaan lasikaiteiden ja sisustustyylin kokonaisuutta. 
    Yksinkertaisimmillaan käsijohde on lasin yläreunassa kulkeva alumiininen käsijohdelista.



    Käsijohde lasin yläreunassa

    Käsijohde voidaan toteuttaa lasikaiteen yläreunaan tulevana käsijohdelistana tai halkaisijaltaan isompana käsijohteena.

    Siro FINE käsijohdelista (20x20 mm) on anodisoitua alumiinia ja se voidaan maalata RAL Classic-sävyihin. 

    Täysikokoisen, tyypillisesti halkaisijaltaan 40-50 mm kokoisen käsijohteen materiaalivaihtoehdot ovat tammi, ruostumaton teräs ja haponkestävä teräs - suorakaiteen tai pyöreän muotoisena.


    Käsijohde seinään tai lasikaiteeseen kiinnitettynä

    Tolpattomissa täyslasikaiteissa käsijohde kiinnitetään usein kaidelasin yläreunaan. Haluttaessa lisää näyttävyyttä ja tilan antaessa myöten käsijohde voidaan tuoda myös lasikaiteen rinnalle, jolloin se kiinnittyy kannakkein suoraan lasiin

    Käsijohde voidaan kiinnittää käsijohdekannakkein seinään tai vaihtoehtoisesti myös kaidelasin kylkeen. Ruostumattomia tai haponkestäviä käsijohdekannakkeita on eri mallisia. Tyypillisesti neliskulmaisen käsijohteen koko on erimerkiksi 40x40 mm, pyöreän käsijohteen halkaisija 42 mm ja litteän käsijohteen 40x10 mm. Materiaalivaihtoehdot ovat tammi, ruostumaton teräs ja haponkestävä teräs.


    Oikealla suunnittelulla turvallisuutta ja ulkonäköä


    Ammattitaitomme näkyy kaideratkaisujemme oikeassa mitoituksessa,
    sekä tarvittavien osien ja kiinnityksen suunnittelussa.

    Turvalasi ja sertifioidut kiinnikkeet oikeaan asennustapaan yhdistettynä takaavat turvallisuuden.








    Turvallinen lasikaide

    Näyttävyytensä lisäksi kaide on ensisijaisesti kodin turvavaruste. Vaikeasti käveltävässä paikassa hyvä käsijohde, kaiteen ohella, lisää kulkemisen turvallisuutta.Oikein suunniteltu kaide kestää aikaa ja on turvallinen.

    Täyslasikaiteissa käytämme minimissään 12 mm paksua, vahvaa karkaistua ja laminoitua turvalasia. Lasi koostuu kahdesta yhteen laminoidusta 6 mm paksusta karkaistusta lasikerroksesta, joiden välissä on alle 1 mm vahvuinen sitkeä ja samenematon turvakalvo. Julkiskohteissa käytämme pääosin paksumpaa lasia.

    Turvalasin ominaisuudet

    Tolpattomassa lasikaiteessa käytettävässä 2-kerroksisessa turvalasissa on useampi turvaominaisuus. Karkaisu kovettaa ja voimistaa lasin. Laminointi liimaa kaksi lasikerrosta alipaineessa toisiinsa, jolloin lasin mahdollisesti rikkoutuessa hajoaa vain yksi lasikerros. Rikkoutuessaan karkaistu lasi menee pieniksi murusiksi jotka jäävät kiinni laminointikalvoon. Näillä toimenpiteillä vältetään irtonaiset, isot ja terävät lasipalat.


    Ilmettä lasiin väreillä, muodolla ja pintakäsittelyllä

    Lasin ulkonäköön ja läpinäkyvyyteen voidaan vaikuttaa merkittävästi lasin värin valinnalla ja  laminointikalvolla.

    Normaalikirkas, karkaistu turvalasi on hyvä valinta moneen kohteeseen. Käytämme kuitenkin usein kohteissamme lähes väritöntä, rautavapaata lasia (Optiwhite / Clearvision), josta puuttuu vakiolasin vihertävä sävy (kuvassa oikealla).


    Lasikerrosten väliin tulevassa laminointikalvossa on lukuisia väri- ja läpikuultavuusvaihtoehtoja. Esimerkiksi jos osaan parveketta tai terassia halutaan näkösuojaa, on opaalikalvo suosittu vaihtoehto.

    Myös karkaistua lasia saa useassa eri värissä!




    OTA YHTEYTTÄ JA JUTELLAAN LISÄÄ!

    Lasiratkaisua mietittäessä osaamisemme on käytettävissänne parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

    Kaidesuunnittelusta toteutukseen

    Toivomme teidän ottavan yhteyttä meihin jo kaidesuunnitteluprojektinne varhaisessa vaiheessa. Voimme olla yhteydessä myös rakennesuunnittelijanne kanssa ja toteuttaa yhteistyössä kaikki toivomanne ratkaisut.

    Alkuun pääsemme sillä, että lähetätte meille kohteenne pohjakuvat. Tämän jälkeen voimme yhdessä käydä läpi toiveenne ja esitellä teille erilaisia ratkaisumalleja. Kartoittamisen jälkeen teemme teille ehdotuksen toteutuksesta hintoineen. Materiaaleja ja värejä voimme miettiä vielä materiaalitilaukseen asti, jos sisustussuunnitelma ei ole vielä valmis.

    Kun tilaus on vahvistettu, suunnittelijamme käy paikan päällä tekemässä tarkistusmittaukset ja laatii samalla lopullisen suunnitelman lasijaosta, -koosta, asennusankkuroinnista ja -materiaaleista.

    Asennus voidaan lähes kaikissa ratkaisuissamme tehdä ohjeiden mukaan myös itse, mutta haluttaessanne asentajamme saapuvat paikalle ja hoitavat asennuksen puolestanne.